Fysioterapeutit

Fysioterapeutti Jorma Leinonen

Valmistuin hierojakoulutuksesta Rokualta tammikuussa 1992. Hierojana työskentelin vajaat 5 vuotta. Ajatus laajemmasta mahdollisuudesta ihmisten sairauksien hoidossa kiinnosti ja päätin koettaa jatkokoulutukseen. Ensihaku tärppäsi ja fysioterapiaopinnot Mikkelissä alkoivat loppiaisen jälkeen tammikuussa 1997. Valmistuminen laillistetuksi fysioterapeutiksi ajoittui vuoden 2000 toukokuun loppuun. Tästä lähtien päivät ovatkin täyttyneet erilaisista tuki- ja liikuntaelin ongelmista, jotka välillä ovat hyvin haasteellisia mutta myös erittäin mielenkiintoisia ja vaihtelevia.

Urheileva fysioterapeutti tuntee kehon parhaiten

Vastapainoa työlle on tuonut viimeisen 16 vuoden ajan aktiivinen jääkiekkoharrastus. Tämä on koostunut usealta eri osa-alueelta. Suurimpana ajanottajana on ollut jääkiekkotuomarina toimiminen. Lisäksi nuorten jääkiekkojunioreiden valmentaminen sekä erotuomarikouluttajan tehtävät ovat myös useamman vuoden ajalta tulleet tutuiksi. Suurimman kiitoksen ihmisen fysiologiasta kiinnostumiseen ansaitsee nuoruusvuosieni hiihtovalmentaja Väinö Kemppainen, joka kokonaisvaltaisesti ohjasi ja kertoi erilaisten harjoitusten sekä venyttelyn merkityksestä ihmisen elimistöön.

Fysioterapeutti Leena Isotalus

Valmistuin fysioterapeutiksi joulukuussa 2006. Valmistumiseni jälkeen olen työskennellyt fysioterapian eri osa-alueilla eli terveyskeskuksessa, kuntoutuslaitoksessa ja yksityisellä sektorilla. Työkokemusta olen saanut eniten tuki- ja liikuntaelinfysioterapiasta, joka on samalla kertaa haastavaa, monipuolista ja antoisaa. Tämän vuoksi töiden ohella hankittu uusi tietotaito TULES-fysioterapiaan on ollut hyvin tarpeellista. Lisäksi neurologisesta fysioterapiasta/vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta minulla on työkokemusta noin kolmen vuoden ajalta alussa mainituissa työpaikoissa. Ikääntyvien fysioterapia ja kuntoutus on ollut aina osana työnkuvaa.

Virtaa liikunnasta, varmuutta lisäkoulutuksesta

Sopivasti fyysisen työn tasapainottajana harrastan työ- ja muun hyvinvoinnin sekä virkeyden ylläpitämiseksi liikuntaa. Kouluikäisenä syttynyt kipinä joukkuelajeihin on säilynyt erityisesti lentopallon ja mahdollisuuksien puitteissa sählyn muodossa. Fysioterapiaopintojen aikana kestävyysliikunnan kurssi toi uutena lajina hölkän ja myöhemmin uinnin harrastuskuvioihini mukaan. Vaihtelua liikkua itsekseen ja porukalla!

Syksystä 2011 alkaen olen opiskellut ja käyttänyt selkärangan mekaanisen diagnosoinnin ja terapian menetelmää selkä- ja niskaoireista kärsivien asiakkaiden hoidossa. Nyt syyskuun lopussa opintokokonaisuus päättyi hyväksytysti suoritettuun tutkintoon: MDT-fysioterapeutti. Tämä koulutus on antanut minulle fysioterapian perusopintoja syvällisemmän ja monipuolisemman kuvan selkärankaamme vaikuttavista tekijöistä. Lisäksi vuonna 2012 käydyt lääketieteellisen akupunktion perusopinnot sekä tämän kevään akupunktion jatkokoulutus toivat yhden oivallisen apuvälineen erilaisten kipu- ja lihasrasitustilojen fysioterapiaan.

Fysioterapeutti Leena Isotalus Tmi
Puh. 040 7693658

Fysioterapia Fysiotiimi

Kirkkokatu 22
87100 KAJAANI

Ma - to klo 9-17, pe klo 9-16. Lisäksi ilta-aikoja saatavilla sopimuksen mukaan. 

Fysioterapia Leinonen Jorma
Puh. 050 3590061

Fysioterapeutti Leena Isotalus
Puh. 040 7693658